SANA HISTORIASTA

Helsingin syntysijoilla

Koskenranta sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittävässä miljöössä Vanhankaupunginkosken itäisen haaran vierellä. Helsingin kaupunki on perustettu kuningas Kustaa Vaasan toimesta Vantaanjoen suulle Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 1550 -luvulla. Kaupungin oli tarkoitus kilpailla Tallinnan kanssa kauppakaupunkina. Joen suuhaarojen väliseen saareen perustettiin kuninkaankartano ja kaupunkiin rakennettiin kirkko 1553.

Jatkuvien tulvien vuoksi Pietari Brahe määräsi Helsingin kaupungin hallinnollisen keskuksen siirrettäväksi Vironniemelle vuonna 1640.

Vanhankaupunginkoskea alettiin valjastaa voimanlähteeksi jalkamyllyjen avulla jo 1500 -luvulla. Tekniikan kehittyessä yleityivät ratasmyllyt ja niitä Vanhankaupunginkoskella oli parhaimmillaan kaksin kappalein. Myllyjen toimintaa haittasi suuret virtaamavaihtelut, joten osa myllyistä toimi vain osan vuotta. Sahateollisuus kehittyi niin ikään 1600 -luvun lopulla ja kysynnän kasvaessa uusia sahoja perustettiin, myös Vanhankaupunginkoskelle. Helsingin kaupungin tulo pääkaupungiksi vuonna 1812 takasi vakaan sahatavaran kysynnän Vantaanjoen vesistöalueella. Taloudellisen kehityksen myötä vesistön merkitys liikenneväylänä korostui. Keväisin ja syksyisin uitettiin tukkeja sahoille ja sahatavara edelleen Helsinkiin.

Myllynkivien pysähtyminen vuonna 1915 Vanhankaupunginkoskessa oli merkki uuden aikakauden
alkamisesta. Jauhatus siirtyi höyrymyllyihin. Uitot jatkuivat Vantaanjoessa ja sen suurimmissa sivujoissa koko sotien välisen ajan, mutta loppuivat 1950-luvun puolivälissä. Viimeisenä vesisahana toiminut Nukarin saha lopetti toimintansa vuonna 1963. Vesimyllyistä säilyi vain harva murroskauden yli.

Koskenrannan kiinteistö osana historiaa

Koskenrannan kiinteistö on Imatran Voima Oy:n entinen vesivirtauslaboratorio. Laboratoriolle tuli tarve kun ryhdyttiin valjastamaan mm. Oulunjokea ja käytännön mallikokeita oli tehtävä veden virtauksesta. Kiiteistön pieni halli, joka tänä päivänä toimii Koskenrannan ravintolasalina, otettiin käyttöön vuonna 1946. Pienessä hallissa tehtiin mm. voimalaitosten fysikaalisia pienoismalleja, joiden avulla tutkittiin veden virtaamista.

Mallikokeiden avulla on tutkittu mm. virtauksia tukkiuittoreiteillä, jotta vesistö pystyttäisiin muokkaamaan luonnossa sujuvaksi uittoreitiksi. Mallennuksia on tehty myös silta- ja satamarakenteista suhteessa veden virtaukseen ja tästä saatu tietotaito siirretty vesistörakentamiseen.

Iso halli (tänä päivänä Wirtaamo -juhlatila) valmistui 1959 suurempia hankkeita varten kuten Kemijoen valjastamista ja Saimaan kanavan rakentamista varten. Tie- ja vesirakennushallituksen tilaamana on tehty mm. Saimaan kanavan sulkujen täyttöä ja tyhjennystä koskevia mallikokeita.

Satojen mallikokeiden laboratorio

Vesivirtauslaboratoriossa on sen toiminnan aikana tehty useita satoja mallikokeita ja lähes kaikki maamme suurimmista vesirakennustöistä ovat jossain suunnitteluvaiheessa olleet sen tutkittavana. Mallikokeita käytettiin projekteissa suunnittelun tukena, niillä pystyttiin varmentamaan turvallinen ja toimiva lopputulos. Mallikokeissa voitiin huomioida niin ympäristöön kohdistuvat tarpeet, todentaa koko hankekokonaisuus ja ottaa ennalta huomioon suunnittelijoiden, päättäjien sekä viranomaisten näkemykset ja vaatimukset.

1960-luvulla mallinnettiin suunnitelmia vesireittien liikennekäytöstä sekä satamarakenteita aallonmurtajineen ja perkauksineen. 1970-luvulla merkittävimpinä kohteina olivat lämpövoimalaitosten mallikokeet, joiden avulla selvitettiin prosesseissa virtaavien kaasujen, pölyn, veden ja muiden aineiden ilmiöitä sekä normaalin käytön aikana että häiriötilanteessa. Myös vesihuolto ja mm. Helsingin kaupungin talousveden varastoaltaaksi rakennettu Silvolan tekojärven jatkuva vesimassojen virtaus on mallinnettu vesivirtauslaboratoriossa.

Myös ympäristön suojelu on vesivirtauslaboratoriossa ollut vahvasti vaikuttavana lähtökohtana. Esimerkiksi kalaportaiden toimivuus voitiin varmistaa mallikokeilla. Vaelluskalat pääsevät kalaportaiden avulla esim. voimalaitosten tai patojen yläpuolisiin vesistöihin.

Ei mikään tavallinen työpaikka

Molemmat hallit olivat suuria hiekka-altaita, joihin rakennettiin joki-uomia ja vesireittejä kulloinkin mallinnuksessa olevan aiheen mukaisesti. Eräs laboratoriossa pitkän työuran tehnyt herra totesi haastatellessamme häntä, ettei tämä mikään työpaikka ollut, tämä oli pikemminkin isojen poikien leikkikenttä. Työ oli niin vaihtelevaa ja mielenkiitoista, ettei se tuntunut työltä.

Vesivirtauslaboratorion alkuaikoina vesi johdettiin koskesta puuputkea pitkin halliin. Puuputki jouduttiin kuitenkin poistamaan kalaportaan tieltä, minkä jälkeen laboratoriossa käytettiin vesijohtovettä. Vanhat pumput on tänäänkin päivänä nähtävillä Wirtaamon juhlasalissa ja punaiset vesiputket syöttöventtiileineen löytyvät vielä katosta ja valvomorakennus koskenpuoleiselta pitkältä sivulta.

Tänä päivänä Koskikabinetiksi nimetty kokoustila on toiminut laboratorion johtajan toimistona. Kabinetin tummat sormipaneelit ovat alkuperäiset ja kabinetissa on myös paikoillaan alkuperäinen takka/leivinuuni menneiltä vuosilta.

Kosken puolelta talon seinustalta löytyy kalastava poika -patsas. Tarina kertoo tämän patsaan olleen nimeltään Snadi broidi -tehtaan työntekijöiden maskotti.